1. Promise

Vuosi taaksepäin..


Daisyllä meni töissä hyvin, ja hän oli hyvin innostunut ruuanlaitosta. Joka viikko minun oli mentävä kirjakauppaan ostamaan hänelle uusi reseptikirja. Kumpa minullakin olisi joku harrastus, tai innostuksen aihe. Olen miettinyt että lääkärin työ voisi olla minulla ehkä se oikea, mutta ei ainakaan nyt.


Ja Daisy se jaksoi muistuttaa minua naimisiin menosta.
- Kulta, silloin kun sinä kosit minua, niin lupasit minulle hienot häät, kai sinä vielä muistat lupauksesi?
- Juu juu, heti kun oikea paikka ja aika löytyy…
Välillä tuntui että Daisy oikein painosti minua naimisiin.

Löysin Barnacle Baysta erikoisen ravintolan, ja päätin sitten kerran viedä Daisyn sinne syömään. Siitä illasta lähtien, Kalmarin kuppilasta tuli meidän kantapaikkamme. Daisyllä lisäksi kävi hyvä tuuri, kuppilasta tarjottiin hänellä apukokin töitä!


Eräänä iltana kun olimme käyneet syömässä Kalmarin kuppilassa, vein Daisyn rannalle katselemaan tähtitaivasta kanssani.
-Tuolla on otava, katso!
-Kyllä tähtitaivas voikin olla upea. Noah, lupaa minulle että vielä kun olemme vanhojakin, katselet yhdessä kanssani tähtitaivasta.
-Daisy, sen minä lupaan sinulle tässä tähtitaivaan alla.

Kesäkuun kuudentena päivänä päätimme Daisyn kanssa karata naimisiin, emmekä kertoneet kenellekään sukulaisimme tästä. Paikalla oli onneamme todistamassa Kalmarin kuppilan henkilökunta.
-Daisy, minä lupaan rakastaa sinua nyt ja aina. Niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.
-Noah, niin minäkin lupaan sinulle.
Kalmarin kuppilan kokki teki meille häälahjaksi hienon päivällisen, chilisiä paprikahodareita, joiden reseptin Daisykin otti talteen.


Nyt ja aina


Kotiin päästyämme oli Daisy järjestänyt minulle yllätyksen. Hän oli laittanut makuuhuoneen kynttilöitä täyteen ja sängyn päällä oli vaaleanpunaisia ruusunlehtiä. Taustalla soi Whitney Houstonin I Will Always Love You. Se ilta oli ikimuistoinen.


Pian häiden jälkeen koitti arki. Daisy jatkoi töiden tekoa Kalmarin kuppilassa, ja minä pidin kodin siistinä. Mielessäni oli yhä ura lääkärinä. Arjesta huolimatta, meillä oli romanttiset hetkemme ja osasimme todellakin pitää hauskaa. Daisy ja hänen tanssivat lanteensa saivat minut pauloihin.


Daisy oli jo pitkään pimittänyt minulta pahoinvointiaan. Jo parin kuukauden ajan, oli hänellä ollut aamupahoinvointia, ja minä tyhmänä ihmettelin minne hän aina katosi aamulla herättyään ja aina syötyään. Mistä minä olisin voinut silloin arvata, mikä meille oli tulossa.


- Noah, minä kävin tänään lääkärissä
- Onko sinulla kaikki kunnossa?
- Minä olen raskaana, me saamme lapsen rakkaani. Pian meillä on oma pieni perhe.
Daisyn pudottama pommi järkytti maailmaani. Minustako isä? Pystyisinkö huolehtimaan pienestä lapsesta, ja takaamaan hänellä hyvän elämän. Onneksi minulla oli Daisy, ilman häntä en varmaan pystyisi tähän


Daisyn pahoinvointi jatkui, ja vaikutti siltä että mikään valtakunnan lääke ei auttanut hänen oloonsa. Minulla oli usein paha mieli, kun en pystynyt auttamaan häntä. Välillä pidin hänen hiuksiaan kiinni, kun hän syleili pönttöä.


Nyt kun Daisy oli raskaana, en halunnut että hän rasittaisi itseään. Töissä hänellä tarjottiin kevyempiä työtehtäviä, ja minä pidin kotona huolen siitä että Daisy voisi vaan rentoutua ja huolehtia että vauva kasvaisi hänen mahassaan turvallisesti.


Neljäntenä kuuna raskaana Daisyn raskausmaha alkoi pikku hiljaa myös näkyä. Itse vauva ei näyttänyt mitään elonmerkkejä, mutta lääkärin mukaan vauva oli kunnossa. Ja Daisy se jaksoi ihailla mahaansa, hän jopa soitti sijaisäitilleen ja kertoi perheenlisäyksestämme. Minä en hiiskunut asiasta mitään vanhemmilleni.


-Maltan tuskin odottaa sitä hetkeä, kun tunnen vauvan potkun mahassasi.
-Sinä olet kyllä ihan hölmö…


Daisy pelkäsi tulevia raskauskiloja, ja minä hölmönä suostuin hänen uuteen liikuntasuunnitelmaansa. Pari kertaa viikossa lenkkeilyä ja ainakin kerran uimista. Uimisesta kyllä tykkäsin, ja meillä oli hauskaa yhdessä.


Eräs kerta kun olimme uimassa, ja olimme juuri lähdössä kotiin alkoi Daisy huutaa kuin palosireeni.
-Noah, Noah! Lapsi potkaisi, minä tunsin sen tule koittamaan!
Kun laskin käteni Daisyn mahalle, ja tunsi pienen potkaisun olin hämilläni ja samalla onneissani. Se oli totta, Daisyn mahassa oli pieni olento, joka vielä joku päivä olisi tässä meidän keskuudessamme.
-Uskomatonta

Raskauden edetessä, ja Daisyn mahan kasvaessa päätimme yhteistuumin rakennuttaa taloon lisäsiiven, ja lapselle oman pienen huoneen. Halusimme huoneesta neutraalin, koska emme tienneet kumpaa sukupuolta lapsi oli.

Seitsemännellä kuulla Daisy jäi äitiyslomalle, jonka hän oli kyllä ansainnutkin. Nyt hänellä oli enemmän aikaa keskittyä rentoutumiseen, ja tiukkaan liikuntasuunnitelmaansa. Uiminen jäi pois ohjelmasta, koska Daisy ei halunnut esitellä raskauskilojaan pienessä uimapuvussa. Mutta joogaaminen korvasi uinnin.


Kun raskaus oli viimeisillään oli Daisy todella väsynyt, eikä hän jaksanut oikein tehdä mitään. Minä yritin parhaani tukea häntä, ja piristääkin. Daisyn nukkuessa käytin tilaisuuteni hyväksi, ja luin rauhassa Vauvan kasvatus- kirjaa. Daisy nauraisi minulle, jos saisi tietää tästä. Hän nimittäin uskoo äitinvaistoon.


Laskettu aika oli ihan käsillä, ja Daisyn maha oli valtava.
-Kohta me pikkuinen näemme! En malta tuskin odottaa sitä.
-Noah, oletko miettinyt minkä annamme lapselle nimeksi?
-Ajattelin että jos se on tyttö, niin Sarah. Ja jos poika, niin Alex.
Daisy mietti hetken.
-Minä taas ajattelin että jos se on tyttö niin Lily-Sophie äitini mukaan, ja jos poika niin Jerry.


Se ilta menikin sitten riidellessä nimistä, ja loppujen lopuksi päätimme miettiä asiaa vasta lapsen synnyttyä. Halusimme vielä keskittyä toisiimme kun pystyimme, sillä lapsen tultua kuvioihin, yhteinen aika jäisi varmasti vähiin.

Huhtikuun yhdeksäntenä päivänä, aivan aamusta yöstä Daisy ponkaisi ylös sängystä. Hän huusi ja itki samaan aikaan, ja minua pelotti.
-Noah, minun lapsiveteni taisivat mennä. Minua pelottaa.
-Ei hätää, olen turvanasi. Nyt otamme sinun matkalaukkusi, ja lähdemme sairaalaan hakemaan vauvamme kotiin.


Tilasin taksin, ja taksi kaahasi Barnacle Bayn sairaalaan. Kun astuimme taksista ulos, Daisy oli jo rauhoittunut. Minä taas olin aivan paniikissa
-Rauhoitu, hyvin tämä menee. Usko minua, Noah.


-Nyt se on menoa. Seuraavan kerran kun astumme ovesta ulos, meillä on pieni lapsi sylissämme. Uskomatonta.
-Niinpä. Noah, minä rakastan sinua nyt ja aina. En voisi löytää parempaa miestä kuin sinä.
Daisy otti minua kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiini. Rauhoitun vihdoinkin, suutelin Daisyä ja saatoin hänet synnytysosastolle.


Se päivä oli viimeinen päivä, kun näin Daisyni elossa. Kun saavuimme synnytysosastolle, oli Daisyn synnytys edennyt todella pitkälle. Hän vuosi verta, ja hänelta lähti taju. Lääkärit veivät hänet kiireellä leikkaussaliin, ja yrittivät parhaansa, mutta mitään ei ollut tehtävissä. Daisy oli poissa. Lääkärit olivat pahoillaan, ja kertoivat että Daisyn elimistö ei yksinkertaisesti kestänyt synnytyksestä kohdistunutta rasitusta. Nyt minun täytyisi pärjätä yksin.


Daisyn kuolema ei ollut ainoa yllätys minkä koin. Daisy synnytti kaksoset, ja edes lääkärit eivät olleet huomanneet että hänen kohdussaan oli ollut kaksi sikiötä. Se on kuulema ihan mahdollista. Päästyäni lasten kanssa kotiin, yritin selvittää elämäni. Ensimmäisenä oli minun keksittävä tyttärilleni nimet. Muistin Daisyn toiveen, Lily-Sophia. Daisyn kunniaksi vanhempi tyttö sai nimen Sophie, ja nuorempi Lily. Miten tulisin pärjäämään yksinhuoltajaisänä?

Luoja minua auttakoon