Barnacle Bay

Hei kaikki! Päätin vihdoin julkaista ensimmäisen legacyni nettiin. En aio ihan tarkkaan noudattaa sääntöjä, mutta idea on sama tässäkin! Olisi kiva saada palautetta että mitä tykkäsitte ja myös sivupohjasta :-) Tämä ensimmäinen osa on esittelyosa. 



Olen jo pitkään unelmoinut uudesta elämästä Barnacle Bayssa. Saaren on kerrottu tuovan onnea sen asukkaille. Tänään, unelmani tulee toteutumaan. Laivan kaartaessa kohti Barnacle Bayn rannikkoa, henkeni salpautui. Saari oli todellakin niin kaunis kuin siitä oli puhuttu. Ja nyt, tästä päivästä lähtien, olisin minä yksi niistä onnekkaista asukkaista. 



Nimeni on Noah Mallory, ja vieressäni on kihlattuni Daisy Logen. Olemme seurustelleet 6 vuotta, ja viime kesänä päätin vihdoin kosia rakastani. Rakastan häntä enemmän kuin ketään muuta maailmassa, enkä koskaan ole tavannut naista jolla olisi yhtä upea luonne kuin Daisyllä. 



Se päivä, jolloin kosin Daisya, on ehkä tämän hetkisen elämäni onnellisin päivä. Muistan kuinka polvistuin Daisyn edessä ja kaivoin sormuksen housujeni taskusta. Se jännitys, suostuuko hän kosintaani vai ei, oli sanoinkuvaamaton. 



Daisy oli todella pitkän hetken hiljaa, ihan vain härnätäkseen minua, mutta kyllä hän sitten lopulta suostui vaimokseni. Kun pujotin sormuksen Daisyn sormeen, päätin että tästä naisesta tulen pitämään kiinni loppuelämäni. "Rakastan sinua, Daisy", minä sanoin ja tunsin kuinka sydämeni pomppi rinnassani. "Niin minäkin sinua, Noah", Daisy vastasi takaisin. 






Muutimme Kalastajantie 6:een. Taloa ei oltu koolla pilattu, mutta kyllä siinä pystyi sen aikaa elämään kunnes olisi enemmän rahaa. Minä maksoin talon, ja Daisy sisusti sen hyvällä maullaan.



Tässä on pieni kodikas olohuoneemme, johon kuuluu myös pieni keittiö. 



Makuuhuoneemme on olohuonetta hieman isompi, ja sinne mahtui hyvin suuri sänkymme. 



Tapasimme Daisyn kanssa ylä-asteella kotitaloustunnilla. Opettajamme laittoi meidät ja kaksi muuta tyttöä samaan ryhmään, ja saimme tehtäväksi valmistaa lihamakaroonilaatikkoa. Ne kaksi muuta tyttöä olivat säheltäjiä, mutta Daisy teki ruokaa rakkaudella, ja siitä se sitten lähti. Me rakastuimme, ja vaikka kukaan ei uskonut että rakkautemme tulisi kestämään, niin tässä me vielä olemme. 



Syy, miksi muutimme Barnacle Bayhin oli uuden elämän aloittaminen. Daisy sai töitä suositusta ravintolasta, tosin juoksupoikana, mutta kyllä hän vielä etenee urallaan, tiedän sen. Ja minä, minä seurasin kihlattuani ja unelmaa uudesta alusta.



En käy töissä tällä hetkellä, sillä olen vielä epävarma siitä että mitä haluan tehdä aikuisena. Harva ihminen ymmärtää mitä koen tällä hetkellä, ja Daisy on sellainen. Hän tukee minua, ja minä tuen häntä. 



Perheemme Sunset Valleyssa olivat kovin erilaiset. Daisy adoptoitiin sijaisperheeseensä kun hän oli 2 vuotias, ja vaikka hänellä oli rakastavat sijaisvanhemmat, ei Daisy voinut koskaan hyvälsyä sitä että hänen oikea perheensä oli hylännyt hänet. Minä taas olen vanhempieni ainokainen. Siksi vanhempani eivät oikein innostuneet, kun kuulivat Daisysta ja minusta. Mutta nyt olemme jättäneet perheemme taakse, ja elämme uutta elämää Barnacle Bayssa.



Perheeseemme kuuluu myös hamsteri nimeltä Elton. Itse en innostunut ajatuksesta, mutta loppujen lopuksi Daisy sai tahtonsa lävitse. En voi kestää sitä, kun Daisy katsoo minua kyynelehtivillä silmillään. 



Daisy ja Elton olivat parhaat kaverit, ja kyllä minäkin yritin parhaani että tykkäisin siitä hamsterista. Elton oli kova hamsteri puremaan ja raapimaan, mutta Daisyä se ei haitannut. 



Daisy eteni urallaan, ja minä pidin taloa pystyssä. Maksoin laskut, siivosin ja tietenkin pidin keittiön puhtaana, että Daisy pystyi harjoittamaan ruuanlaittotaitojaan. Joka ilta kun Daisy saapui töistä kotiin, toi hän aina mukanaan pientä iltapurtavaa. Mikä nainen, piti minusta huolen etten vaan sattuisi laihtumaan.



Meillä meni hyvin. Suunnittelimme naimisiin menemistä, ja kohta olisimme jo kolmenkympin lähellä ja olisi hyvä aika lapsille. Me olisimme valmiita siihen. 
Kylmät väreet menivät varpaistani aina päähäni asti, kun Daisy otti minusta kiinni ja kuiskasi korvaani:
- Noah, en voisi elää ilman sinua.
- Tiedät rakas, että en minäkään voisi ilman sinua. Rakastan sinua.
Olimme onnellisia.


Vuosi myöhemmin.....



Olin yksin.. Daisy... hän oli poissa. En voi vieläkään uskoa, että elämäni rakkaus oli poissa eikä hän tulisi ikinä palaamaan. Yritin pidätellä kyynelvirtaa, koska tiesin että se vain pahentaisi oloani. En ollut kertonut Daisyn kohtalosta kenellekään, koska en halunnut kenenkään sääliä. Minun täytyisi vain jaksaa, mutta miten ikinä pystyisin siihen? Daisy, elämäni rakkaus. Ainoa nainen, ketä olen koskaan rakastanut. Vaikka halusin sulkeutua yksinäisyyteen, kärsiä ja ikävöidä, minulla ei olisi siihen mahdollisuutta.