6. Alone again

Uusi työ toi mukanaan myös "aivan upeat" työvaatteet. En voi sietää keltaista väriä, ja tämä kamala rusetti rintojeni kohdalla. Puhumattakaan henkseleistä, jotka oikein korostivat upeita muotojani. Esiintyjänimeni on Sunday.


Ennen kuin pääsin näyttämään taikurin taitojani suurelle yleisölle, täytyi minun harjoitella taitojani. Barnacle Bayn paikallinen puisto oli täydellinen paikka harjoitella. Täytyy myöntää, että taikurin työ on haastavaa, ja minulla oli kyllä alussa omat ongelmani.


Lisäksi ihmiset, jotka katsoivat puistossa esiintymisiäni olivat hyvin tiukkoja tippiensä kanssa.
- Vaivaiset 2 euroa! Mitä peliä tämä oikein on?


Vaikka suurin osa vapaa-ajastani menikin taikuruuden harjoittamiseen ja siihen että yritin hankkia keikkoja itselleni, oli minun lopulta myönnettävä että olin yksinäinen. Inhottavampaa tunnetta ei olekaan kuin se että tulet yksin kotiin, ja kukaan ei odota sinua siellä.


Niinpä päätin, että tämä yksinäisyys loppuisi vihdoinkin. Kävin paikallisessa eläinsuojeluyhdistyksessä, ja löysin sieltä itselleni parhaan ystävän. Hänen nimensä on Simba, ja hän on luonteeltaan leikkisä ja uskollinen. Simba rakastaa tonnikalaa ja ei voi sietää räksyttäviä koiria.


Päivä päivältä kehitin enemmän taikurintaitojani, ja pian se huomattiinkin myös isommissa piireissä. Keikanjärjestäjä Kalle Toivonen otti yhteyttä minuun, ja me tapasimme Simfest-puistossa. Hän ihastui koe-esiintymiseeni, ja tarjosi keikkaa maanantai-iltana kello 20:30.


Olin todella otettu keikkamahdollisuudesta, ja hyvin iloinen. Lähdin juhlimaan menestystäni Miken karaokebaariin, jossa tuli otettua pari liikaa. Se ilta meni laulaen karaokea, ja juoden violetteja mansikkashotteja. Ihmeellinen nimi, mutta hyvä shotti.


Ja tällä kertaa kun tulin yksin aamuyönä kotiin, oli minua siellä joku odottamassa. Simba olin hyvin nälkäinen, ja seurankipeänä se puski vasemman sääreni mustelmille.


Maanantai-aamu meni krapulasta selviämiseen, ja vessanpöntön halailuun. Minua ihan pelotti, että en olisi illalla esiintymiskunnossa. Onneksi kahvi ja rasvainen pepperonipizza auttoivat olooni, ja iltaa kohden olin taas elämäni kunnossa.


Saavuin Simfest-puistoon hyvissä ajoin, ja valmistelin lavan esiintymistäni varten valmiiksi. Halusin että lavan design kertoisi millainen taikuri olen. Yllätyin myös, että lavan valmistelu ei ollutkaan ihan ilmaista.


Keikka oli ensiesiintymiseksi kohtalainen. Jotkut temput onnistuivat, ja toiset taas eivät. Onneksi yleisö oli ystävällinen, ja he ymmärsivät kun kerroin että tämä on ensimmäinen esiintymiseni. Loppujen lopuksi ilta sujui hyvin, ja kaikilla oli hauskaa.


Seuraavana päivänä Kalle Toivonen, keikanjärjestäjä, soitti minulle ja hänellä oli minulle asiaa.
- Jos sinua kiinnostaisi, voisin tarjota sinulle vakituista keikka-aikaa maanantai-illoiksi. Sama aika 20:30-23:30. Kiinnostaako?
- Kiinnostaa todella paljon! Kiitos.

Nostin Simban syliini, ja rutistin sitä. Kaikki meni kerrankin hyvin.


Ruuanlaitto oli löytänyt tiensä sydämeeni. Halusin kehittää taitojani, ja oppia kaikki mahdolliset reseptit mitä voi oppia. Joten marssin kirjakauppaan, ja ostin keikkarahoillani monta keittokirjaa.


Välillä toki tuntui siltä, että kaipaisin jotain muutakin elämääni. Jonkun jota rakastaa, joka korjaisi rikkinäisen tiskikoneen tarvittaessa ja joka kertoisi minulle joka päivä rakastavansa minua.


Sängyssä minua onneksi lämmitti Simba. Yritin opettaa sitä nukkumaan omassa pedissään, mutta eihän siitä mitään tullut. Minun oli turvallisempi olo nukkua kun tiesin, että joku vartioi untani.


En ollut kuullut isästä mitään kohta puoleen vuoteen, mutta Sophian kanssa me välillä soittelimme. Sophia kertoi, että isällä oli todettu muistisairaus ja että hän oli joutunut muuttamaan palvelutaloon. Sophia itse taas oli löytänyt elämänsä rakkauden Jounin, ja he olivat muuttaneet yhteen täydelliseen omakotitaloon.


Kuulin Sophian äänestä, että hän selvästi oli ihmeissään uravalinnastani, ja siitä että minä asuin yksin kissan kanssa. Tiesin että hän tuomitsi elämänvalintani, ja se ärsytti minua.
- Onneksi sinä Simba et tuomitse minua.


Takapihan grilli pääsi vihdoinkin käyttöön, kun opin valmistamaan tofu-hodareita. Jos jotain opin isältä, niin se oli kasvissyönti. Isä syötti meille koko lapsuuden kaiken maailman kasviksia ja vihanneksia, eikä koskaan lihaa.


Eräänä viikonloppuna marssin vanhalle koululleni. Rehtorini oli käynyt katsomassa esitykseni, ja nyt hän halusi että tulisin opettamaan lapsille pari perustemppua.
Olin innoissani tästä, koska minusta oli aina hienoa viettää aikaa lasten kanssa.


Seuraava esiintymiseni meni todella todella huonosti. Yleisö haukotteli ja huokaili katsomossa kovaan ääneen, ja minä toivoin että olisin voinut vajota maan alle.
Mysteerilaatikkotempun vapaaehtoinen joutui kaikenlisäksi sairaalaan, koska temppu epäonnistui hieman..


Ja minä typeränä marssin suoraan keikkapaikalta Miken karaokekuppilaan kysymään, jos saisin sieltä keikkoja.
- Tulin kysymään, että jos voisin esiintyä täällä?
- Oletko sinä Sunday? Aloitteleva taikuri?
- Kyllä.. kuinka?
- Siinä tapauksessa kiitän sinua käynnistäsi täällä, ja annan sinulle yhden neuvon. Harjoittelua, harjoittelua ja harjoittelua. Sitten kun olet valmis, tule uudestaan.


Olin masentunut. Luulin todella, että minulla olisi ollut mahdollisuus päästä esiintyjäksi Miken karaokekuppilaan. Ajattelin jo lähteä paikalliseen pubiin, jossa voisin unohtaa murheeni.
Kunnes ovikelloni soi, ja oven takana seisoi todella komea mies.
- Hei, olen Asko Metsäkallio. Asuuko Noah Mallory täällä?


Olin aluksi sanaton, miksi noin komea mies etsi isääni täältä.
- Hän on isäni, ja hän on muuttanut Starhillsiin. Minä olen Lily Mallory, hänen tyttärensä. Miten voin auttaa sinua?
- Noah oli isäni paras ystävä, ja isäni kuoli viikko sitten. Ajattelin, että jos Noahilla olisi ollut heistä jotain vanhoja kuvia.


Komea mies, joka on saanut ilmeisesti suuren perinnön. Taisin osua jackpottiin!
- Otan osaa isäsi takia. En kyllä osaa sanoa, voinhan minä etsiä jos isän tavaroiden joukosta löytyisi jotain..
- Kiitos paljon. Olen vaan todella murtunut isäni takia, enkä tiedä miten selviäisin tästä surusta.


Auringon laskiessa tiesin, että nyt oli koittanut tilaisuuteni.
- Kuinka kauan vielä viivyt kaupungissa? Ajattelin vain, että voisimme ehkä tavata joku ilta ja puhua isistämme ja tutustua vaikka samalla toisiimme.
- Laivani lähtee takaisin Sunset Valleyyn viikon päästä, joten miksipä ei. Tässä puhelinnumeroni, soittele minulle Lily.

Askon lähdettyä, jäin sanottomana seisomaan postilaatikon viereen. Tähän mieheen minä aion tutustua paremmin.